"Ooppera on sitä, että kaveria pistetään puukolla, ja sen sijaan että hän kuolisi, hän kiljuu." Törmäsin joskus tuollaiseen mietelauseeseen jossakin yhteydessä, sanojaa en muista, mutta oikeassa tyyppi kyllä oli. Tai laajennetaan määritelmää ehkä vähäsen - ooppera on sitä, että mitä tahansa tapahtuu, ihmisen ensimmäinen reaktio on pitää viiden minuutin kovaääninen monologi siitä, miltä se tapahtuminen tuntuu. (hmm... naiset tykkäävät kovasti tällaisista keskusteluista - onko siis ihme, että naiset pitävät usein myös oopperasta miessukupuolta enemmän?)

Katselin äsken tv:stä Metropolitan gaalaa, jossa tunnetut oopperamaailman tähdet nautiskelivat ja antoivat yleisönsä nautiskella parhaista aarioista. Hienoja kappaleita, hienoja ääniä, muuta ei kyllä voi sanoa. Sula nautinto kuunnella sitä, ainakin yhden illan silloin tällöin. Pidemmän päälle en kyllä välttämättä haluaisi olla oopperan harjoituslavan yläkerran naapurina.

Toisaalta, tuskin nuo meidänkään naapurimme ovat pyytäneet päästä minun yläpuolelleni... Taidot eivät riitä tuottamaan nautintoa kuulijoille, mutta omaan nautintoon sitäkin enemmän.... Huono yhdistelmä, jos sattuu omistamaan kuuloaistin täälläpäin. Oma napa on se lähin, kunhan taas työrupeamaltani joskus saan aikaan, tarkoitus on kyllä harjoitella kunnolla laulutuntejakin varten. Tänäänkin töissä oli kymmenen tunnin päivä, jota olisin varmaan venyttänytkin, ellei postin lähtöaika olisi niin kiveen hakattu. Nytkään minusta ei kyllä kotona enää ollut mihinkään muuhun kuin makaamaan sohvalla, katselemaan sohvalla ja neulomaan Icarusta. Kohta siinäkin alkavat hankalammat reunakuviot, sitten sekään ei enää mene mekaanisesta "kavennus-seitsemän-kavennus-lisäys-yksi-lisäys-aloita alusta" -harjoituksesta. Tehokkaasti tuonkin saa automatisoitua sormiin, kun muutaman kymmenen kerrosta tekee sen lähemmä 10 kertaa joka kerroksella...

Miksi lankojen myyntiyksikkö on niin usein vyyhti eikä kerä? Turhauttaa, kun tänäkin aamuna olisin halunnut tehdä muutaman huovutusmallitilkun, mutta sain vain kerittyä yhden tulevista mallitilkkulangoista ennen kuin oli pakko etsiä vaatteita vauhdilla ja lähteä. Mahdoin olla näky: istuin alasti tässä koneen vieressä, toisessa kädessä hiiri, toisessa lankakerä, vyyhti pingotettuna polvien väliin ja jalat koukussa tuolilla... Jos vain mahdollista, en yleensä ikinä istu sivistyneesti jalat alaspäin, vaan melkein aina joko risti-istunnassa tai "merenneitoasennossa" tai jossakin muunnelmassa.