Olen nyt vuorokauden ollut niin pahalla päällä, että oikein hävettää. Syykin on tällä kertaa hyvä, ehkä se vähän lievittää tilannetta. Joskus kevättalvesta siskoni kävi meillä töissä haastattelussa, ja sai lupauksen kesätyöpaikasta. Tuntui tosi hyvältä, kun pystyi auttamaan toista elämässä vähän eteenpäin, vaikkei tuo nyt mikään unelmapaikka olisikaan voinut mitenkään olla.

Noh, eilen illalla sitten kännykkääni tuli tekstiviesti, että ilmoitinko jo siskolleni, että työstä ei tulekaan mitään. Soitin samantien pomolleni ja kysyin syytä moiseen, tai tarkkaan ottaen huutaen esitetty vaade olisi ehkä se paras termi. Jotain hyvin kovaäänistä ja kiukkuista kuitenkin, todennäköisesti täysi vastakohta kaikkeen, miten pomoni on tottunut minua yleensä katsomaan. Olin niin raivoissani! Tänään olen jo tajunnut muidenkin ihmisten huonon tuurin ja tuskan, sen lisäksi että meille ei tule kesätyöläisiä, myös parin muun yksikön ihmiset lomautetaan kokonaan. Eilen olin täynnä vain henkilökohtaista pahaa oloa, tänään kiehun kiukusta koko johtoryhmää kohtaan. Anteeksiantamaton temppu todella monelle uskolliselle sielulle.

Oikeastaan huvittavaa. Oman työnkuvani muuttelut eivät ole saaneet minua ikinä kiihtymään noin kovasti, mutta kun pikkusiskosta on kyse, vain taivas on rajana. Siskoihin ei kosketa, pikkusiskojeni suojelu on minulle likimain kunnia-asia.

Yksi ihan muuhun liittyvä asia pitää muuten mainita. Meillä tuntuu tällä hetkellä Kullan kanssa menevän tosi hyvin, kotona on nyt ihana olla. Läheisyyttä ja etäisyyttä tuntuu kummallakin olevan sopiva määrä, edes rahahuolet eivät nyt kiusaa yleistä olemista... Tuo on vain niin ihana mies, maailman mussukoin.