Ja syvältä sittenkin. Koko päivä taas ollut ihan kamalaa haikailua mahdottoman perään. Tai mahdottomalta se ainakin alkaa tuntua tuon jörrikän kanssa.

Aamulla olin hädin tuskin saanut silmiäni auki, kun päivälehden etusivun otsikot kirkuivat lasten hankinnan olevan vanhemmille psyykkisesti ja fyysisesti parempaa kaksi- kuin kolmikymppisinä. Sitä piti Kullallekin näyttää, että nyt olisi lehdenkin mukaan oikea aika ennen kuin tuo on kohta kolmen kymmenen, vaan ei...

Päivällä ulkoillessa kadut täynnään lastenvaunuja, kauppakeskuksesta puhumattakaan. Onneksi päästiin äkkiä sisään takaisin piiloon. Ulkoilu ei kauheasti innosta, kun joka puolelta tulee vain sitä yhtä ja samaa, mitä pitäisi jotenkin osata sulkea ajatuksistaan pois. Kulta kyllä osaa, siinä missä minä bongasin yhdellä silmäyksellä viidet vaunut samasta aulasta, tämä näki yhdet... Hyvin huomaa, kumpaa meistä aihepiiri kiinnostaa enemmän.

Tämä on ihan kökköä tällainen elämä! Ostetaan/vaihdetaan yksi vauvakuumeinen mies hyvillä geeneillä heti paikalla... Minä tarvitsen, haluan jo oman pienen!!!

Eikä edes kotona tuolle viitsi jatkuvalla syötöllä tuolle yhdelle näistä tilittää, turhaan vain saa pahaa mieltä molemmille. Kun täysin ymmärrettävistä syistä jos toinen ei ole valmis, toinen ei ole valmis moiseen askeleeseen. Parempi olisi antaa aiheen olla ja toisen kasvaa ajatukseen omaa tahtiaan...