Olisinko vielä minä, jos mieleni siirtyisi yllättäen omasta ruumiista vaikka siskoni tai Kullan ruumiiseen? Vai olisinko itseni vain osittain? Minkä verran mieleen vaikuttaa se, millaisessa ruumiissa se on? Ja osaisiko toisen kroppaa edes käyttääkään? Onnistuisiko kävely tai orgasmin saaminen? (nämä tärkeimmät siis)

Aloin miettimään tuota eilen nukkumaan mennessä, ja hyvä kun maltoin sitten nukahtaa ollenkaan... Loppujenlopuksi aika mielenkiintoinen ajatuskuvio. Taidan määritellä itseäni aika pitkälle sen mukaan, miltä omassa kropassa oleminen tuntuu. Olo olisi taatusti vähemmän minä, jos vaikka joutuisin Kullan kroppaan yllättäen. Jalkovälissä roikkuisi kiitettävä määrä elimiä, pituutta olisi enemmän, ääni olisi todella erilainen, hormonitkin kropan sisällä poikkeaisivat täysin omistani. Ei se ainakaan ihan täyttä minuutta voisi olla, vai voisiko?

Tai jos menisin nuoremman siskoni kroppaan, voisin hetken kokeilla, miltä tuntuisi olla huipputreenattu ja nauttia siitä, että pitkäkin juoksulenkki tai muu aktiivista liikunnallisuutta vaativa juttu onnistuisi tuosta vaan. Mutta osaisinko minä nauttia siitä, vai pelkäisinkö vain koko ajan oman kroppani rajoitusten tulevan esiin? Jos mieltä hengästyttää, vaikuttaako se kroppaankin? Entä osaisinko pelata koripalloa (nyt en osaa) jos olisin siskon kropan sisällä? Voivatko tuollaiset toiminnot automatisoitua hermoratoihin?

Sisko ja Kulta, vähän epäilen, että heistä kumpikaan ei viihtyisi minun sisälläni. Kulta kyllä varmaan masturboisi ensimmäisen muutaman tunnin koko ajan... Ja kieltämättä, kyllä minunkin pitäisi sitä kokeilla, jos olisin mies.