Tänään sitten on se päivä, kun ensimmäistä kertaa elämässäni minun pitäisi kokeilla ryhmälaihdutusta. Ja vielä töissä, pirhana. Toivottavasti siitä saisi tarpeeksi pahaa sisua tehdäkin jotain tälle painolle. Jos se tuntuu vain julkiselta nöyryytykseltä viikosta toiseen, mutten mitään jaksa asialle tehdä, hyöty jää aika minimiin. Jospa sitä vaikka saisi hivutettua painon alle 70 kiloon, se olisi jo jotain. Jotain kevyempää kuin mitä olen ollut murkkuikäisenäkään.

Sinänsä hyvä tuossa laihdutusjutussa on, että nyt varmasti on pakko lopettaa salaherkuttelu Kullalta töissä syömällä kaikenlaista extrahyvää. Pakko jakaa tai olla kokonaan ilman, mieluummin tietysti tuota jälkimmäistä. Varmaan helppo kohta keventää olisi myös aamupala, kun sen muuttaisi taas puuroksi runsastäytteisten voileipien sijaan. Iltasyömiset ovat pahoja, niissä on niin helppo vetää kaikkea hyvää ihan liikaa. Ja Kulta ei kuitenkaan laihduta, joten kotoa varmaan löytyy jatkossakin suklaata ja pipareita ja muuta hyvää.

Viikonloppu oli aika hassu. D oli meillä taas käymässä, tuli hakemaan syntymäpäivälahjaksi neljän käden hieronnan ja muuten juttelemaan mukavia ja juopottelemaan. Pitkälle lauantai-iltaan oli tosi mukavaa, minullakaan ei tällä kertaa edes maha krampannut. Sitten kuitenkin, kun Kullan kanssa menimme nukkumaan omaan huoneeseemme, D jotain itkeskeli patjallaan. Silittelin siihen asti, että tyttö (tai nainen, 20 pyöreää vuotta täynnä) näytti rauhoittuvan, mutta ei sitten kuitenkaan ollut saanut nukuttua kuin vasta viideltä. Voi toista. Eilen illalla sitten kun satuimme messengeriin vähäksi aikaa samaan en edes viitsinyt jatkaa keskustelua, kun toinen oli niin "maailman huonoin ihminen"-morkkiksessa ja tuli saman tien silmille.

Jotenkin tuntuu, että D on aina ihan morkkiksessa oltuaan täällä. Ei oikein voisi sanoa toiselle sitäkään, etteikö saisi tulla kylään, mutta millä parantaa sitä oloa jälkikäteen? Tai yleensäkään millä saada toisen oloa parannettua, kun toinen vain haluaa saada päänsä sekaisin mahdollisimman usein ja helpolla ja pysyvästi? Kuitenkin se muutos elämänlaadussa tulee sisältä päin, niistä muutoksista joita ihminen itse lähtee hakemaan. Ei uudesta eläimestä tai poikakaverista vaikka kuin hetkeksi. Tietysti elinolosuhteitaankin on hyvä parantaa, sellaisessa paikassa jossa on paha olla, on ihan turha asuakaan...

Viikonlopun paras havainto muuten: Marlin karpalomehusta ja Koskenkorvasta saa ihan tautisen hyviä mehupaukkuja. Maiskis. Olen ollut aika karpalomehuriippuvainen muutenkin nyt muutaman viikon, ja tämä kyllä vain vahvistaa addiktiota. Tosin töissä taidan edelleen juoda mehuni lantrattuna ihan vedellä, viinapaukut eivät siellä taida olla sallittuja...