Jiihaa, enää ei tarvitse tuon entisen firman kuvioita ihmetellä kuin max 24 tuntia paikan päältä! Tänään, huomenna ja perjantaina, sitten se on ohi! Maanantaina aloitan uudessa firmassa, tosin työhuone ja tietokonekin säilyvät samoina. Meidän vanha yksikkö tosiaan lakkaa olemasta, ja samoissa tiloissa aloittaa kokonaan toisen puljun toiminta, johon siirrymme vanhoina työntekijöinä. Ala pysyy osittain samana, mutta toisaalta siirtyminen kuluttajista yrityspuolelle tuntuu jo arvonnousulta. Tuotekin tuntuu aivan rehelliseltä työltä, ei miltään mummojen huijaamiselta. Nyt näyttää hyvältä!

Toisaalta on kyllä haikea olo tuon kanssa, elämäni ensimmäinen oikea työpaikka ja vielä vakituinenkin oli aikamoinen merkkipaalu. Tässä ei enää ole ollenkaan samanlaista hohtoa, vaikka kivahan tähänkin on päästä. Eilen koulutin jo suuren osan päivästä puhelimitse seuraajaani, toivottavasti tyttö pärjää ensi viikosta lähtien edes jotenkuten. Minulla sentään oli pehmeä lasku tuohon, ensin töitä vain oman yksikön väen kanssa ja siitä laajeni, nyt tämä uusi reppana saa kaikkien yksiköiden kuviot kerralla niskaansa.

Näin viime yönä jotain sekavaa kummallista unta, että adoptoin keskosvauvan. Illalla katsottu viitosdokumentti taisi vaikuttaa aika tavalla... Oli muuten harvinaisen hyvin tehty dokkari, ja asiallisessa sävyssä pysyminen oli hieno asia! Vauvoihin olisi ollut kiva tutustua vähän enemmän, nyt se oli suht nopea katsaus ensimmäiseen ikävuoteen ja vanhempien oloihin, mutta se olisi vaatinut ohjelmallekin pituutta ainakin toisen tunnin. Vauvakuumetta se ei kyllä kiusannut pahemmin, pikemminkin oli lähes pelottavaa sen ajatuksen kanssa, mitä jos saisi ne viisi itse... Täällä tuskin mikään kirkkoyhteisökään vastaavalla tavalla tulisi apuun, itsekseen saisi yrittää pyristellä ja pärjätä.