Huvitti tänään töissä oma moraalikäsitykseni. Olisi ollut hiljaisempaa, ja minua ei yhtään huvittanut. Aamurutiinit menivät vielä vauhdilla ja lähtevän postin taikominen sen jälkeenkin. Sitten tökkäsi, en kertakaikkiaan saanut mitään fiksua aikaiseksi. Tein työmäisiä liikkeitä, kun epäilin jonkun tarkkailevan, ja selailin nettiä. Podin tunnonvaivoja, pahoja sellaisia. Loppujen lopuksi oli pakko lähteä kotiin, koska kertakaikkiaan en saanut itseäni innostumaan työnteosta enkä myöskään kestänyt olla siellä tekemättä mitään. Mieluummin teen puuttuvat tunnit ensi viikolla takaisin (jos niitä en tämän kuun alussa jo tehnyt), kuin tuhlaan kaikkien aikaa hengailemalla työpaikalla.

Toivottavasti pärjäsivät siellä ilman minua, satunnaisia oireita sormivesilasissa syndroomasta kun on ollut havaittavissa. Toisaalta ei sota yhtä naista kaipaa, ainakaan jos naisen työinto on sitä luokkaa.

Tilasin aamulla meikkejä netistä, haluan kokeilla Grimasia tuotemerkkinä, kun sitä joka paikassa niin kehutaan. Taisin vähän innostua liikaa, kun paketin yhteisarvo on yli 50e... No, jos siellä on jotain, mistä en yhtään pidä, sen voi varmasti lähettää aina takaisin. Ja toisaalta, varastoni on tällä hetkellä täynnä vanhaa ja huonokuntoista tavaraa. Laadusta edes puhumatta...