Juu, pääsen ensi viikolla tutustumaan taas aivan uuteen asiaan omassa elämässäni: YT-neuvotteluun. Isä jo vähän briiffasi minua puhelimessa, YT:llä ei kuulemma ole mitään tekemistä a. yhteistyön tai b. neuvottelun kanssa. Tämän käänteen elämässä olisin kyllä mielelläni jättänyt kokemattakin, mutta ei mahda mitään. Kieltämättä tänään tuli jo kurkittua työkkärinkin sivuja, jos vaikka siellä olisi tullut vastaan se unelmieni työpaikka. Lomautuksethan meitä vain uhkaavat, mutta en minä sellaisiakaan kaipaisi elämääni mutkistamaan.

Sääli kyllä, vielä joskus tammi-helmikuussa rakastin työtäni. Rankkaahan se oli, sitä en kiellä, mutta olin kuitenkin onnistunut kasvamaan vastuuni mittaiseksi ja nautin siitä kaiken kiireen ja ylitöidenkin keskellä. Nyt työtaakka ei enää ole ollenkaan samanlainen, mutta monesti tuntuu, että aamulla on kamalan vaikea lähteä töihin. Oikeastaan maaliskuulta asti on ollut sellainen olo, että uskaltaako sinne mennäkään, mikä kamala yllätys odottaa tänään... Työn ilo on pitkälle hävinnyt, nyt sitä iloa kaivetaan lähinnä työkavereiden kanssa hihittelystä ja satunnaisista käytännön piloista, kun aiemmin itse tekeminenkin oli nautinto.

Oli tänään töissä kyllä jotain mukavaakin, yksi vauvalomalainen kävi näyttämässä jälkikasvuaan aamusella. Mukavannäköisiä pikkuruisia ihmisiä, ehkä nelikuinen tyttövauva ja alta kaksivuotias isoveli. Ja säteilevä äiti, joka oli hoikistunut niiiiiin kovasti sitten viimenäkemän. Ihmekös tuo, kun oli silloin vielä todella tukevasti raskaana... Olin kateellinen, mutta onnellinen myös siitä, että tuolla nuorella perheellä tuntuu menevän niin hyvin. Ihanaa, kun edes kaverit ovat onnellisia.

Oma vauvakuume on ollut vähän aikaa sivussa nyt, työhuolet ovat työntäneet senkin alleen. Eikä sitä vauvaa nyt kannattaisikaan käydä yrittämään, kun työpaikan vaihto on viimeistään syksyllä edessä, jos vain mitään löydän muuta. Tai no ainakaan nyt, kun mies ei edelleenkään osoita suostumisen merkkejä, en halua antaa mahdollisten vauva-ajatusten sotkea muita suunnitelmia. Kuumeilen mitä kuumeilen, mutta välillä pitää yrittää ajatella järkevästikin. Tuo ei todellakaan ole mikään unelmien työpaikka, parempi olisi löytää jotain muuta... Ja kun kerran olen kerrankin lähes rauhallisessa mielentilassa asian suhteen, paras nauttia nyt tästä hetkestä! Ensi viikolla tilanne voi taas olla aivan muuta.