Taas olisi maanantai ja uusi viikko alkaa. Tuntuu aika hyvältä, viime viikon sähellykset ovat taaksejäänyttä elämää ja uusi raikas päivä odottaa. Ulkona sataakin, ihanaa! Tämän kesän aikana sitä on kummasti kaivannut, nyt siinä on vielä uutuudenviehätystä.

Viikonloppuna osui jostakin silmiini blogikirjoitus alkukesältä, jossa joku miespuolinen ihmetteli, miten naiset ovat käsitöineen vallanneet bloginpitopaikat. Se kirjoittaja oli suorastaan vimmoissaan asiasta, minusta se taas on lähinnä hyvä asia. Sukupuolten tasa-arvo toteutuu tässäkin, naiset kirjoittavat itseään kiinnostavista aiheista ja miehet itseään kiinnostavista. Ja ainakin minulle tuo, että on jo joku syynpuolikas kuvata tuotokset, on samalla yleensäkin keino arkistoida kuvat ja saada muistijälki aiheesta. Harmittaa oikein, kun teininä kudoin vaikka kuinka ja paljon kaikkea pientä söpöä, mutta niistä ei ole mitään muistissa enää. Yhdet tekemäni lapaset olen vielä nähnyt siskon käytössä, ja seiskaluokan koulunkäsityöpipoa äiti on tuskin antanut hävittää, mutta muuten taitavat olla mennyttä. Muuten ei mitään havaintoa, jotain epämääräisiä muistijälkiä saattaa olla tekovaiheesta, muttei mitään lopullista näkemystä aiheeseen. Itseänihän varten tätä etupäässä muutenkin kirjoittelen, miksi en siis myös tässä aiheessa?

Nyt pitäisi kyllä pitää muutaman päivän tauko neulomisessa, ranteeni pitävät sen verran kovaa valitusta niiden paksujen neulepuikkojen jälkeen. Kyllä sen eron heti huomaa, kun tekee jotain syliin ja sukkapuikoille mahtuvaa, tai vaikka pyöröpuikollakin, tai sitten noilla pitkillä heinäseipäillä, jotka pakottavat melkein koko työn painon ja heilumisen ranteiden varaan. Nooh, tänään on kuoroilta ja huomenna laulutunti, joten eipä tässä liikaa ylimääräistä aikaa käsitöille olisikaan.

Milläköhän ilveellä muistaisin soittaa tällä viikolla ehkäisyneuvolaan ja varata ajan? Pillerit pitäisi uusia taas, jospa tämä olisi jo viimeinen kerta siitä aiheesta. Toivossa on hyvä elää, mutta tästä on vielä kohtuullisen pitkä matka ensi vuoden uusintaan asti. Paljon ehtii tapahtua, toivottavasti hyvään suuntaan. Ihan vielä en halua pillereistäni edes luopua, uusi työ vaatii sen täyden panostuksen, jotta saan sen kunnolla hanskattua. Sitten, kun se alkaa olla selvää pässinlihaa, voin alkaa sen suuren painostuksen Kullan puoleen taas.

Mutta juu, kello alkaa olla jo niin paljon, että on kai parempi alkaa etsiä vaatteita ja ruveta pukemaan ja meikkailemaan. Mukavaa päivää mahdollisille lukijoille!