Hiihaa, nyt on suuri selviytyjäolo! Selvisimme Kullan kanssa vuorokauden mittaisesta haasteesta hoitaa tuoretta kummipoikaa hengissä ja jopa hyvillä mielin. Minähän se lähinnä pojan kanssa tosin hössötin ympäriinsä, mutta Kultakin nyt ainakin kesti olla samassa asunnossa ja muutaman kerran juttelikin pojalle.

Kaksikuukautinen pikkumies tuli perjantaina aamupäivällä meitä katsomaan ja haettiin eilen aamupäivällä pois, samalla saimme mekin Kullan kanssa kyydin oikeaan kaupunkiin yhdistettyjä häitä ja ristiäisiä varten. Poika käyttäytyi juuri niin hienosti kuin ikäiseltään voi odottaakin, jutteli ja naureskeli hassuja höpöttävälle kummitädilleen ja antoi kiukkuisempia äänimerkkejä vain kun palvelu tökki, yleensä siis nälkä tai uni pääsi hyökkäämään takavasemmalta. Parhaat jutut meidän sisustuksessa osoittautuivat olevan keittiön lamppu ja vessan seinällä roikkunut kirjava pyyhe, niitä olisi voinut katsella ja jututtaa vaikka kuinka pitkään.

Minulle meinasi tosin iskeä paniikki ensimmäisen tunnin jälkeen, kun poika päästi ulos mahtavan kiljun joka ei ollut loppua millään, mitä epätoivoissani yritin... Loppujen lopuksi soitin vanhemmille ja valittelin, että "tää teidän kiltti vauva ei nyt oikein toimi, niin kuin äänitehosteista kuuluu". Rauhoittavat ohjeet ja vauvan työntäminen yksin vaunuhin heiluteltavaksi saivat pojan sammumaan ihan parissa minuutissa, onneksi. Sinänsä hieno ominaisuus pikkuisessa tykätä nukahtaa yksinään, mutta kun yleensä kaikki muut muksut vähintäänkin rauhoittuvat syliin parhaiten, se todellakin pitäisi osata varoittaa etukäteen... Eilisessä hääjuhlassakin poikaparka sai siitä kärsiä, kun kitinä unipulloa varten alkoi, aina ilmestyi jostain joku käsipari joka kaappasi kopasta syliin ja hyssytteli, minkä johdosta kiukkuiset äänimerkit kasvoivat toiseen potenssiin samantien... Ei ole helppoa olla ylisöpö kaksikuukautinen (näin puhuu ylpeä kummi).

Yö meni yllättävän hienosti, poika simahti yöunille jo puoli kahdeksalta illalla ja säilyi likipitäen sammuneeessa tilassa seitsemään asti. Väliähkimisiin annoin pulloa niin ettei toinen edes herännyt välissä, imi vain unissaan täytettä ja jatkoi sitten tuhisemistaan. Me emme kyllä Kullan kanssa osanneet nukkua kuin pieniä paloja, minä kyttäsin koko ajan olohuoneesta tulevia tuhinoita osaamatta nukahtaa kuin pari kertaa, ja Kulta heräsi ilmeisesti myös jokaiseen inahdukseen. Ehkä sitten seuraavalla kerralla, jos vielä saadaan poikaa lainaan yön yli...

Aamupäivästä tosiaan vaihtui kaupunki ja iltapäivällä olivat itse juhlat. Sääli kun periaatteet vaativat sekä nimien että tunnistettavien kuvien pitämistä piilossa, nyt olisi ollut kiva laittaa pari kuvaa kirkosta, mutta kaikissa on kasvoja näkyvissä ihan liikaa. Hääseremonia meni minulta tosin ihan kaiuttimista kuulluksi, syöttelin poikaa sakastissa ja yritin saada nukahtamaan. Kasteseremoniassakin oli tuttipullo mukana... Poika kesti kasteen kuin mies ainakin, pienillä protestointiäänillä ja loukkaantuneilla katseilla siis. Ei tainnut oikein osata arvostaa papin mikillä vahvistettua ääntä korvan juuressa... Onneksi pullo ei haitannut pappia, muuten protestointi olisi varmaan ollut kovin paljon kovaäänisempää. Nimi saatiin kuitenkin annetuksi ja poika liitetyksi seurakuntaan. Kummitäti ihan tippa linssissä taas, minusta on "vanhoilla päivilläni" tullut tosi pehmo, kun kaikki suuremmat juhlaseremoniat tuntuvat saavan aikaan itkuntarvetta.

Hääjuhla oli oikein jees, hääpari säteili kumpikin omaan tyyliinsä ja vieraat hyvällä mielellä. Lapsilla oli ihan omaa hauskaa suuren tyhjän lattian kanssa. Parasta viihdettä minulle oli ainoan lähes tutun parin yksivuotiaan seuraileminen, pikkutyttö kikatteli yksinään, konttaili ympäriinsä hurjaa vauhtia, viuhtoi ja kiipesi seisomaan tuoleja vasten minkä ennätti... Ei siitä vauvanhoidosta siis ainakaan pysyvää apua ollut vauvakuumeiluun...