Niin, taas se hurahti. Kaksi vapaapäivää hävisivät kuin tuhka tuuleen. Vähän ehdin pelailla, pikkuisen pesin pyykkiä, Kullan kanssa katseltiin vähän telkkaria. Ja nukuttiin, ennen kaikkea pääsin nukkumaan, ihanaa. Hyvää kyllä teki lepotauko tässä välissä, työt menivät tällä viikolla niin yli kaiken järjellisen. Kun työkaveritkin toteavat minun näyttävän lähinnä helpottuneelta päivän päätteeksi, on aika ottaa vähän huilia. Katsotaan sitten ensi viikolla uudestaan, miltä tilanne silloin näyttää.

Ensi viikolla yksi päivä menee kyllä varmaan terveyskeskuksessa suurelta osin. Kun sitä lääkäriaikaa tosiaan ei saa tälle alueelle kaupunkia millään, pakko on kääntyä päivystyksen puoleen. Yksityiselle gynellekään en millään kehtaisi mennä, maksaa todennäköisesti enemmän kuin päivän palkan kuitenkin. Ja kuitenkin uskon ihan kunnallisiin palveluihin... Ainakin, kun toimivat. Omalääkärijärjestelmää en kyllä ole ikinä ymmärtänyt. Käyn ehkä kerran vuodessa lääkärissä, tai kahdesti, ja yleensä aina lääkäri on ollut eri. Joko minä olen muuttanut tai lääkäri on muuten vain vaihtunut. Enkä oikein jaksa uskoa, että nuo sen tarkemmin perehtyisivät oman alueen papereihin kuin muihinkaan etukäteen... Eivätkä taatusti etenkään normaalilla tavalla kipeitä ihmisiä muista erikseen.

Eilen meinasi palaa käämi, kun aika pian edellisen sekstailukerran jälkeen Kulta alkoi käyttäytyä taas niin kuin haluaisi lisää. Ilman mahakipua olisinkin varmaan ollut heti valmis, nyt totesin vain, että edellisetkin orkut vielä sattuvat turhan tehokkaasti. Kulta kuittasi koko asian pelkkänä vatsalihastreenin puutteena, ja hyvä etten heittänyt toista pään alta kaivetulla tyynyllä. Tuskin vatsalihaskunto nyt sentään niin yllättäen olisi romahtanut, ja niin pitkäksi aikaa kipuillut... Illalla tuo sitten kuittaili jotain lukuasennostani sängyllä, ja ilmeisesti toteamus mahallaan lukemisesta ilman, että vatsan päällä on painoa yhtään, sai jotain aivotoimintaa aikaiseksi. Sen jälkeen kyseli jo mieskin, milloin oikein olen menossa sinne lääkäriin.

Olen muuten viettänyt tämän viikonlopun lillumalla aikaulottuvuuksien välillä Audrey Niffeneggerin Aikamatkustajan vaimon kanssa. Ihan pirun hyvä kirja! Suosittelen lämpimästi... Kaiken voittavaa rakkautta sotkettuna sopivaan määrään dramatiikkaa ja tieteisajattelua. Ei mikään maailmankirjallisuuden klassikko, mutta juuri niin viihteellinen ja mukava kuin viikonloppuajanvietteen tarvitsee ollakin. Aion jopa usuttaa Kullan yrittämään lukea sitä...