Juu, ensi viikolla pääsen vihdoin sinne aluesairaalaan ultrattavaksi. Vähän pelottaa, jos sieltä löytyy jotain kamalaa. Syöpää en osaa oikein pelätä, lähinnä lapsettomuustuomiota... Mutta se on sen ajan murhe, ennen siellä käyntiä sen miettiminen ei oikein auta mitään. Psyykkistä tai ei, nyt muutaman päivän aikana mahaan on koskenut taas enemmän kuin pariin viikkoon. Tai sitten se johtuu kuukautiskierrosta ja sen vaiheista.

Varmaan tuo tulevan lääkärin odottelu on saanut aikaan sen, että tarve tehdä jotain ratkaisua lapsenhankinnan suhteen on taas nostanut rumaa päätään. Saa nähdä. Toisaalta kesä pillereillä olisi kesä riitelemättä ja säännöllisellä kierrolla, siis jotain todella helppoa. Toisaalta taas, miehen mukavuudenhalun tietäen voisin ehkä jopa olla syksyllä raskaana, ei tuo kuitenkaan kortsuja taatusti opi rakastamaan. Tai sitten voin olla sinkku ja lähtöruudussa takaisin, ilman miestä tai lasta. Plääh! Mistä löytyisi minulle joku mukava ennustaja, joka sanoisi, että "näin teet ja tulet onnelliseksi"? Ja onko sellaisilla ennustajilla takuupalveluita neuvoilleen? Sitä parin vuoden päästä vastaantulevaa jossittelua minä pelkään ihan tosissani. Entä jos en olekaan tyytyväinen, mitä ikinä päätänkin? Päätös olla päättämättä mitään ja lykätä asiaa on päätös myös...

Viikonloppuna tuli käväistyä vanhempia katsomassa. Ehtinytkin jo mennä useampi kuukausi, etten ole ihan heidän luokseen asti ehtinyt. Ne papan synttärit olivat jo hyvä harjoitus, puoleenväliin asti. Mies nyt on mies, ei ole nähnyt omia vanhempiaan missään joulun jälkeen... Ihan mukava oli käydä taas entisessä kodissa ja sinne kuuluvassa hulinassa. Siinä, missä meidän elämämme on parhaimmillaankin rauhanomaista hiljaiseloa, siellä aina sattuu ja tapahtuu. Jos ei tapahdu, niin laitetaan tapahtumaan. Eli puuhailua ja juttukaveria löytyy, vain öisin voi olla hetki niin, ettei kukaan puhu mitään.

Mummon ja äidin kanssa kävimme teatterissa katsomassa Tunteen Palon. Ihan viihteellinen näytelmä, ja kattava katsaus vanhaan SF-filmin musiikkikavalkadiin. Ehdottomasti kannatti nähdä, seura olisi ehkä voinut olla mummosta vähän vapaamielisempi. Nyt tietysti siinä oli oma hupinsa, kun kuunteli mummon kiukkuista tuhinaa aivan liian tyrkyistä tytöistä aikaan nähden... Näyttelijöille nostan hattua, kaikki tekivät loistavaa roolia ja etenkin pääroolin esittäjä oli varmasti hiki päässä kaikkien laulujen ja tanssien jälkeen. Asuvaihdokset saivat olla todella nopeita, ja muuten oli mokoma käytännössä koko ajan lavalla.