Taas on yksi työviikko takana. Montaa niitä ei tänä vuonna enää olekaan jäljellä. Saa nähdä miten ensi vuonna, mitä kaikkea kivaa keksitään siellä. Kesälomaa odotan jo kovasti, ensimmäinen kerta moneen vuoteen, kun voin sitä oikeasti viettää.

Pipareita pitäisi käydä paistamassa vanhempien luona huomenna ja tänään Kulta toi joulutorttutarvikkeita kotiin. Leivontailta siis todennäköisesti. Toivottavasti onnistun edes välttelemään torttujen syömisen. En nimittäin niistä oikeasti pidä, ja ovat mokomat tosi lihottavia... Ei siis oikeastaan mitään syytä syödä niitä.

Töissä pääsin tänään sylittelemään pikkuista 3 kuukautista poikaa. Äitinsä käväisi näyttämässä sitä meille, ja kyllä sitä pitikin sitten ihastella. Miten joku niin pieni voi olla niin täydellinen? Ja miten niin pieni ihminen osaa jo katsoa sen näköisenä kuin ymmärtäisi kaiken ja nauraa juuri oikeissa kohdissa aikuisten höpötyksille? Syytä nauruun kyllä olikin, kaikenikäiset naisihmiset saivat sen verran tehokkaita lässytyskohtauksia hurmurin nähdessään. Suloinen mikä suloinen, ei sille voi mitään. Ja kaipa naiset on geneettisesti ohjelmoitu pitämään tuollaisesta huolta, jos vauvan äidille vaikka käy jotain.

Ja yhtäänhän en olisi sitä pientä omakseni halunnut, en... Ehdotinkin poitsulle että muuttaisi meille, mutta mokoma vain irvisti. Kummallista.