Tämä päivä on yksinkertaisesti ollut ihan kamala. Kaikki menee pieleen.

Töissä sain kuulla (asia tuli ihan vahingossa kenellekään ilmi), että olen raportoinut ja vaatinut muita raportoimaan tietoja eteenpäin ainakin kuukauden ihan päin prinkkalaa. Tietysti hyvä, että asia tuli ilmi nyt eikä myöhemmin, mutta tuntien työn noita korjaten olisi voinut säästää aikanaan yhdellä pienellä keskustelulla tai sähköpostilla. Kumpaakaan en vain ikinä saanut, joten noudatin vanhoja ohjeita, jotka eivät sitten enää päteneetkään. No, onneksi muutos on kaikille vain positiiviseen suuntaan, joten turhaa työtä lukuunottamatta kukaan ei kärsi. Harmittaa silti, hyvä etten alkanut töissä pelkästä kiukusta itkemään... Onneksi yksi työkaveri alkoi puhua minulle jotain osakkeista (Minulle??? Miksi ihmeessä???), sain koottua itseni vastaamaan hänelle ajoissa.

Sinänsä hassua, aika moni tuntui olevan osin tyytyväinenkin siihen, että minäkin välillä sählään. Olisi se sähläys vaan pienissä asioissa, ei tuollaisessa isossa, niin minuakin lähinnä naurattaisi. Vihaiselta ei kyllä kukaan onneksi vaikuttanut.

Muutenkaan tämä päivä ei oikein ottanut sujuakseen. Kulta ei halunnut seksiä, väsymys kiusaa, olo on jotenkin yksinäinen, mantelivaniljaviineritkin tarttuvat vain kurkkuun eivätkä mene alas. Yleensäkin minulla syöminen heittää taas nykyään pahemman kerran, pitäisi löytää siihen joku hallintakeino ja itsekuria. Ja siis kyse on ylensyömisestä, ei vajauksesta, ainoastaan vehnätuotteita ei tee mieli.

Viimeinen pettymys iski oikeastaan juuri äsken. Minulla oli Messengerin keskustelukuvakkeena kuva itsestäni ja yhdestä vauvasta pikkusisarteni rippijuhlasta, ja Kulta sattui sen huomaamaan. Reaktio oli aika kielteinen, ilmeisesti ei tosiaan ollut huomannut sitä siinä aiemmin, vaikka se hyvinkin pari päivää ehti siinä olla. No, nyt on taas yhden ystävän tekemä piirros kuvakkeena. Saanko minä ikinä tuota miestä innostumaan vauvailuajatuksista? Millä miehen yleensä voi houkutella sellaisesta innostumaan? Tuo on niin jotenkin muutosvastarintainen ja kaikkea... Vauva oli ihana, siitä ei pääse mihinkään. Ja se kuva on hauska, yhtään en huomannut, että meitä kukaan kuvasi, ja varmaan juuri siksi tunnelma siitä niin selvästi välittyykin. Ilo pienestä ihmisestä ja innostus ja hämmästys sen täydellisyydestä... Puhumattakaan suusta, joka selvästi lepertää jotain hassua tiukasti napittavalle pikkumiehelle.

Rahan vähyyskin harmittaa. Vakituinen pienipalkkainenkin työ tuo toki oman turvansa, mutta tänään juuri laskeskelin, että kun siitä maksaa meidän molempien vuokran, liikaa ei suinkaan jää käteen. Eletään kyllä ihan mukavasti, mutta säästöä ei ainakaan tule. Ja minä edelleen haaveilen moottoripyörästä, matkustamisesta jonnekin Kymenlaakson ulkopuolelle, uusista vaatteista... Mistä löytyisi Kullallekin töitä? Tuskin on herkkua aikuisen miehen olla avovaimon elätettävänä.

Ei, nyt on huomiseksi kyllä pakko ryhdistäytyä ja lopettaa tämä ainainen marina. Toivottavasti huomenna olisi niin hyvä päivä, että valitukseen ei olisi aihetta!