Juu. Kai se on hierojan puoleen käännyttävä pikkuhiljaa. Torstaista asti päätäni on särkenyt tosi pahasti, ainoa helpompi pala oli maanantai-iltana kuntosalin jälkeen ja toinen melkein yhtä hyvä eilen laulutunnin aikana, kun oikein oli koko kroppa tehokkaassa käytössä. Tänään töissä yksi nainen (melkein vieras vielä kaiken lisäksi) alkoi hieroa minua yllättäen, kun särky iski ihan hirveäksi enkä meinannut pystyssä pysyä. Jotenkin olen ajatellut, että kun minulla kuitenkaan ei niskoihin tai käsiin koske ja pää kääntyy mukavasti, niskani eivät olisi mitenkään liian pahasti jumissa. Hierojatäti kuitenkin tykkäsi, että on ihme, kun päähäni asti yleensä pääsee yhtään verta sen jumituksen läpi. Särylle löytyi siis looginen selitys.

Nyt sitten kokoilen pikkuhiljaa rohkeutta soittaa jollekulle ammattihierojalle ja kysellä hintoja, jopa varata aikaa. Kuntosalillani olisi ollut tällä viikolla aamupäivisin joku hierojaopiskelija käytettävissä halvalla, mutta aamupäiväthän eivät sattuneesta syystä sovi. No, pitää yrittää jostain muualta. Hieronta-akatemiassa kuulemma olisi hyviä ja edullisia oppilaita, jos siellä olisi kurssi käynnissä.

Eilen muuten oli eka kerta tänä syksynä, kun minusta alkoi laulutunnilla tulla ulos sellaista ääntä kuin pitikin. Olen varma, että myös opettajani huomasi sen. Jotenkin harjoittelun aloitus on ollut kamalan tahmeaa tänä syksynä, vaikka laulaminen sinänsä onkin suuria intohimojani. Se vain käy myös voimille, kun sitä tekee koko kropalla ja täydellä tunneskaalalla. Eilen mietin jo, että laulutunnilla vatsalihakseni ovat taatusti kovemmalla koetuksella kuin kuntosalilla. Voimaa kamalasti, ja sitten vielä herkkyyttä siihen, miltä kohti rutistaa minkä verran... No, pääasia että nyt homma taas alkaa toimia.

Viikonlopusta sen verran, että se oli kertakaikkisen persiistä suoraan sanottuna. Tarkemmin en tähän halua tilittää, kun kaikki kääntyi yhdellä tavalla parhain päin, mutta tässäkin vaihtoehdossa on omat äärimmäisen huonot puolensa. Asia olisi voinut ratketa toisinkin, mutta sellaista yleishyvää ratkaisua ei ollutkaan. Vain pirun huonoja ja kamalia. Oma ja toisten tunne- ja fyysinen elämä olivat kokea, kokivatkin, aika hirveitä muutoksia. Mitä tästä opimme? Vastuutonta hauskanpitoa ei olekaan, ja ikinä ei voi olla liian varovainen... Nyyh, miksi aina jonkun hyvän pitää mennä pieleen kun minä jotenkin sekannun siihen?