Hups, viikko on jo mennyt. Kertaakaan en tainnut ehtiä aukaisemaan koko IE:tä viikon aikana, että olisin omia tai toisten blogeja ihmetellyt. (muu netinkäyttö menee yleensä Operan kanssa, tätä ei voi).

Positiivisesti ajatellen, muu elämä on vaatinut niin paljon huomiota, että turhat ylenmääräiset vauvatuskat ovat joutuneet hetkeksi väistymään. Töissä oli palkanlaskentaviikko ja asiaankuuluvat reilun yhdeksän tunnin työpäivät. Kultaakin näki vain iltaisin muutaman tunnin, ennen kuin oli pakko jo yhdeksän jälkeen lähteä nukkumaan, kun ei enää kestänyt hereillä. Toisaalta se viime viikon kehityskeskustelun vaikutus on tuntuvinaan enemmän, jotenkin helpompi hengittää. Suhdekaan tai tulevaisuusajatukset ei ahdista tällä hetkellä, nyt on ihan sellainen rauhallinen "katsotaan mitä tapahtuu" -olo.

Vanhempani ja pikkusisarukset ovat varmaan näihin aikoihin joko laivassa aamupalalla tai rantautumassa Tukholmaan. Kiva kun he pääsevät reissuun, mutta eka kertaa minä olin vähän kateellinen siitä, että tädin kutsu laivalle ei sisällyttänyt minua ja vaikka Kultaakin. Olisi ollut ihana päästä johonkin kauemma tästä arjesta vähäksi aikaa. Nooh, äkkiäkös sitä näistä palkoista säästetään yhden laivamatkan hinta ja lähdetään ihan kahdestaan. Ainakin melkein. Mahdollisia säästörahoja olisi vain niin kiva käyttää muuhunkin, uusi divaanimallinen sohvakin himottaisi. Tai omistusasunto, ja mies kaipaisi autoa. Kirjahyllyjäkin pitäisi ostaa lisää, nykyiset pullistelevat jo kahteen kerrokseen täytettyinä ja ylikuormitettuina.

Sisko E oli ollut eilen koko matkan Helsinkiin asti ollut kuskina, ja ajanut jopa keskustassa itse. Nostan hattua, itse en uskalla ajaa missään, korttiakaan ei sattuneesta syystä ole. Se on ehkä edelleen eniten minun ja vanhempieni välejä hiertävä asia, että se kortin suorittaminen jäi kesken. En kuitenkaan ole hetkeäkään katunut, niin kamalaa se ajo oli olevinaan, ja vielä ainakaan kortille ei oikeaa tarvetta ole ikinä ollut. Kun ei ole autoakaan, mitä minä kortilla?