Kävin tänään siellä terveyskeskuksessa lopultakin. Hitusen uhkasi turhauttaa, kun viiden tunnin sitkeän aulassaistumisen ja useampien laboratoriokokeiden jälkeen tapasin lääkärin, joka totesi, että en ole raskaana, minulla ei ole hiivatulehdusta ja umpisuolellenikin kuuluu vain hyvää. Kipujen syy ei selvinnyt, mutta tuo ihana lääkärirouvashenkilö tuntui kiinnostuneen tapauksestani ainakin hitusen, lupasi soitella viimeisten labravastusten tultua ja kertoa sitten jatkosta.

Kun pääsin töihin asti, kerroin tuon saman litanian siitä, mikä minua ei vaivaa, kun työkaveri kysyi kuulumisia. A totesi, että sittenhän minulle kuuluu oikeastaan aika hyvää. Ja juu, pakko myöntää. Enemmän minä täällä taatusti kitisisin, jos umpisuoli olisi tulehtunut tai hiiva jylläisi oikein kunnolla. Eikä sieltä ole tulossa kolmosvauvoja, eikä Kullan kanssa tarvitse riidellä yllärivauvan meille muuttamisesta. Loppujen lopuksi, kuulumiset eivät ole ollenkaan hassumpia.

Kysta on tällä hetkellä ykkösepäilty kiusaajakseni, katsotaan nyt, milloin tilanne varmistuu. Vaaratonta, mutta jonkin verran kivuliasta.

Pakko vielä hehkuttaa, laulaminen tunnilla oli tänään tavallistakin paremman tuntuista. Ääni soi upeasti, uusi kappale toimi kivasti jo kotiharjoittelullakin (opettajan soittama säestys inhimillisellä vauhdilla helpotti kovasti verrattuna kotona olevaan huippunopeaan versioon) ja korkeimmatkin kiljahdukset irtosivat tyylillä. Minusta lähtee jo ajoittain oikeasti ääntä samalla tavoin kuin oopperalaulajista, ihanaa. Opettajakin tuntui olevan tyytyväinen. Sanokoot naapurit mitä sanovat, minä jatkan laulusta nautiskelua varmaan viimeistään huomenna uudestaan... Kerrostaloissa ei kyllä haittaisi yhtään, vaikka joku kehittäisi kunnon äänieristyksenkin.