Aattoiltana katselin Kullan kanssa West Side Storya pitkästä aikaa. Tai minä jaksoin katsoa melkein koko elokuvan (kerin samalla pari vyyhtiä lankoja käytettävän kokoisiksi pallukoiksi ajankulukseni), Kulta katsoi vain alkusoiton ja palan ensimmäistä tanssia, ja heitteli myöhemmin väliin omia kommenttejaan. Yllättävän paljon oli katsantokanta muuttunut siitä, kun olen tuon viimeksi teininä nähnyt...

Jotkut kuvakieleen liittyvät asiat tuntuivat likipitäen huvittavilta. Teinipoikalauma, joka osoittaa uhkaavuuttaa rytmikäällä yhteisnapsutuksella ja kävelee ryhdikkäästi yhdistettynä muutamaan karkaavaan tanssiaskeleeseen on jotain aivan muuta, kuin ne löntystelevät karjalaumat, joita nykyajan amishiihtäjät suosivat. Sirointa taitaa nykyään olla repun taitava kaari, kun se kotona lentää poikki eteisen naulakon alle... Tanssijoita oli kyllä noin muuten kiva katsoa, ihmiskeholla saa ilmaistua valtavasti, kun vain osaa.

Eniten minua kai jäivät häiritsemään ne "entä jos"-ajatukset, joita tuohon tarinaan on helppo yhdistää. Tarina jää vähän kesken... Maria ja Tony päätyvät mielestäni yhteiseen vuoteeseen, seuraako siitä mitään, vahinkovauvaa esimerkiksi? Vähän näyttäisi tuo tarina, että ehkäisystä ei ainakaan ole kuultu mitään. Miten sille käy, jos käy? Onko Marian ja Tonyn tunne aitoa rakkautta vai vain yhteisten odotusten sopiva yhteensattuma? Molemmathan odottavat jo etukäteen, että tänä iltana tapahtuu jotain kaiken mullistavaa, mikä voisi olla otollisempi hetki rakastua? Jos Tony ei olisikaan kuollut, kuinka pitkään suhde olisi kestänyt? Entä pakotetaanko Maria nyt alkuperäisen sulhasehdokkaansa kanssa naimisiin, vai kelpaako "pilattu" enää nuorelle latinolle, hyväksyykö perhe tytön seikkailut? Yhtään tällaisia ajatuksia ei teininä liikkunut mielessä, kun tuota katsoi, silloin se oli vain Suurta Rakkautta, jota mikään ei horjuta...