Eilinen oli varmaan yksi parhaista syntymäpäivistäni ikinä, kertakaikkisen ihana päivä. Tekemäni kakut maistuivat työkavereille hienosti ja kovasti sain onnitteluja, jopa pari kukkakimppuakin. Kaikki olivat hurjan mukavia, ihanaa olla välillä lähestulkoon huomion keskipiste. Kotiin päästyäni sain sitten Kullalta syntymäpäivälahjaksi Vääntöläisen ja kävimme paikallisessa Amarillossa syömässä hyvää jonkun muun tekemää ruokaa. Mmm, ruoka oli todella hyvää, vaikka valitsinkin sen ihan kokeilumeiningillä. Ikinä ennen en ollutkaan maistellut bataattia tai pariloitua tuoretta ananasta, tai jälkiruuaksi amerikkalaista pannukakkua. Maiskis! Tuonne pitää mennä joskus uudestaankin.

Paras onnittelutekstari tuli Helsingistä tädiltäni, täti ystävällisesti muistutti, että ennen maailmassa 24v oli se raja, josta vanhapiikavero alkoi juosta. Kyllä tuo sitten totesi siinä sivussa, että 52-vuotiaanakin voi olla elämää, mutta huvittamaan tuo jäi silti. Kultaa vain nauratti, kun vihjailin asiasta.

Tänään olen tasan yhtä vanha kuin äiti oli saadessaan minut.