Näin unta, että Kulta lähti kilpailijaksi uuteen Big Brotheriin. Olimme syyskaatosateisella alueella sanomassa heippoja, minä ihan avoimesti itkien ja toistakin tuntui vähän harmittavan, ja sitten joku turvamies tuli tönimään kohti sisäänmenoaluetta. Lopulta oli pakko päästää kädestä irti, kamerat kuvasivat, Kulta nousi lavalle ja lähti kohti taloa, minä yritin hivuttautua väkijoukkooon piiloon. Olo oli niin kamalan lohduton ja yksinäinen ja hylätty.

Onneksi suunnilleen tässä vaiheessa säpsähdin hereille, yhtään enempää en moista tunnemyrskyä olisi turhan päiten halunnut. Kelloon katsominen paljasti ajan olevan niin lähellä heräämisaikaa, ettei enää selitys painajaisen jälkeisestä hellyydentarvekohtauksesta oikein olisi mielekäs. En viitsinyt herättää toista, joten odottelin kellon soimista ja kiipesin pois sängystä. Kyllä tuo joskus lupasi, että pahan painajaisen jälkeen saa kömpiä saman peiton alle turvaan, mutta kokemus on opettanut, että liian aikaiset aamuherätykset eivät ole pop meidän perheessä. Keskellä yötä voisi vielä nukahtaa uudestaan, kuuden maissa jäisi se viimeinen kriittinen tunti unta pois. Sama kuin jos minua yrittäisi väkisin pitää illalla kiusallaan hereillä ilman hyvää syytä, kun iltaunisuuskohtaus yllättää. Ei semmoista tehdä tahallaan sellaiselle, josta tykkää.