Kyllä, tarkoitan nimenomaan tuota otsikkoa, ei ollut mikään viikonvaihde parhaasta päästä. Lastenvahti-ilta peruuntui, ja Kullan kanssa meni sunnuntaiaamullekin asti kaikki kommunikointi lähinnä ärinävaihteella. Minua ärsytti ja Kultaa ärsytti.

Mummokuumeinen äitini joskus viikolla tekstiviestillä ehdotti, että jos Kulta ei pikkuhiljaa ala ymmärtää minun lisääntymistarpeitani, minun ehkä kannattaisi harkita miehen vaihtamista. Siinä vaiheessa tyrmäsin ajatuksen täysin, mutta kai se silti muhimaan jäi, koska toisaalta viikonloppuna olisin ollut valmis heittämään suhteen romukoppaan ja siinä sivussa repimään sydämen irti rinnastani. Lauantaipäivällä sanoin Kullalle, että haluan jutella kun hän ehtii, sunnuntaiaamuna sitä aikaa lopulta löytyi miehen herättyä puolilta päivin. Juteltiin kohtuu pitkään, ja ehkä tuo nyt oikeasti ymmärsi, että minunkin halujani tulevaisuuden suhteen on kunnioitettava. Tyypillinen oma itsensähän tuo oli, ei tiedä yhtään mitä haluaa tai milloin, paitsi että haluaa jatkaa yhdessä hengailua edelleen. Ja jatketaanhan me... Luojan kiitos.

Jos tämä suhde menisi poikki, en kyllä tiedä löytäisinkö enää mistään ketään uutta kiinnostavaa miestä, joka vielä kiinnostuisi minusta. Sitä on niin urautunut elämään tuon yhden kanssa, enkä edes halua muuttaa alkuperäistä "haluan juuri tuon miehen ja lapsia hänen kanssaan" -suunnitelmaani. Tosin pakko myöntää, jos pitää valita miehen ja lastensaannin välillä, mies lähtee. Karua mutta totta, sen verran on sitä omaa yrittämättömyyttä tullut itkettyä viimeisen melkein kahden vuoden aikana. Siihen astikin olisin varmasti milloin vain jättänyt ehkäisyn pois jos lupa olisi tullut, sen jälkeen se on ollut tuskallisen kroonista... Katsotaan nyt, missä vaiheessa hermo ei enää yhtään kestä tätä tilannetta.

Miten minusta tuntuu, että kaikki muut saavat kyllä tahtonsa läpi näissä asioissa? Että minä olen se maailman ainoa surkki, joka ei saa kasattua elämäänsä sellaisia ihmisiä, jotka toimisivat minun halujeni mukaan... Vai onko se vain niin kertakaikkisen pimeää haluta lapsia ja avioliittoa vielä, kun ollaan nuoria ja työuran alussa?

Mies vetosi siihenkin, että kun kukaan hänen kavereistaan ei ole lapsellinen (paitsi yksi joka ei pidä yhteyksiä) eikä muutenkaan ole paljoa ollut tekemisissä, miten sitä osaisi halutakaan. Pitää varmaan alkaa sitkeämmin tekemään mukaanraahausyrityksiä omien lapsellisten kavereiden luo. Tällä hetkellähän tuo hyvin sujuvasti jättää väliin, jos on vaikka liian kylmä tai liian pitkä matka tms. hyvää tekosyytä käytettävissä. Voi voi, se on sosiaalistumisen aika nyt...