Pikkuvirpojat tiesivät kyllä eilen, mitä tekivät oksineen. Yhden työkaverin nelivuotiaalle lasken suurimman kunnian siitä, että tänään oloni alkaa olla jo aika inhimillinen. Toki pari muutakin noitaa ovat ilman muuta suklaamunansa ansainneet sillä, että yhteisponnistusten ansiosta minulla on enää hitusen lämpöä ja tukkoinen olo. Huiman hyviä noitia!

Kävin tänään kuitenkin terveyskeskuksessa hakemassa tämän ja huomisen päivän saikuksi, sen verran puolikuntoinen olo on vielä. Ehkä sitä jaksaisikin istua päivän päätteen vieressä ja naputella jotain hiljakseen omaan tahtiin, mutta asiakaspalvelu ja normaali aktiivinen toimintani eivät kyllä onnistuisi mitenkään päin. Merkittävä tapaus tämäkin työhistoriassani, ensimmäinen palkallinen sairausloma. Tästä se alamäki alkaa. Yllättävän pitkään onnistuinkin pidättelemään, kuitenkin monta erilaista työsuhdetta jo takana tämänikäiseksi. Pitäisiköhän ottaa kopio todistuksesta muistoksi? Ehkä ei sentään...

Hih, Kulta juuri aivasti vessassa kesken parranajon, ja aivan refleksinomaisesti minulta pääsi aivastus heti perään. Huvittavaa nenien yhteyttä... Toivottavasti Kulta ei kuitenkaan kipeytyisi, ei tämä niin mukava tauti ole.

Isoisälläni on ensi viikonloppuna 77-vuotispäivät, pitää varmaankin lähteä käymään Kotkassa silloin. Kunnioitettava ikä, ehdottomasti. Mitähän mahtaa olla minun elämäni joskus sen ikäisenä, vai pääsenköhän niinkään pitkälle ikinä?