Nyt on kurssi käyty ja uusi ihmeellinen elämä edessä.. Not. Kurssi on kyllä käyty, mutta mitään suurempia sivuvaikutuksia en huomannut. Kyse oli siis Progoff-seminaarista oikealta nimeltään, harrastimme paljon lattialla makaamista, avaavaa liikuntaa ja ennen kaikkea kirjoittamista. Kirjoitin vuorokauden aikana varmaan tuplasti enemmän kuin puoleen vuoteen kynällä yhteensä, ja sen kyllä loppuvaiheessa huomasikin, sormiin likimain koski ottaa kynä taas käteen. (Tai sitten vartaloni yritti kertoa minulle jotain, mitä en ymmärtänyt)

Kovin hyvää yhteyttä alitajuntaani en kyllä ainakaan tietoisesti löytänyt. Meditaatio kirjoittamalla ja mielikuvien keräily oli vaikeaa, ja keskustelut oman kehoni, työni ja jonkun ihmisen kanssa olivat vähän teennäisen oloisia. Ehkä en uskaltanut heittäytyä tarpeeksi mukaan, vastapäätä ainakin äidillä kynä savusi ja oli kuulemma saanut jotain hyviä oivalluksiakin. Toisaalta kun vauhtiin pääsi, kyllä minäkin jotain sain aina aikaan. Vähän kuin olisi irkannut paperilla, pikkuisen sieltä sai jotain itseohjautuvuuden tyyppistä niihin vastauksiin. Suunnittelemalla ne keskustelut eivät ainakaan olisi ihan sen näköisiä olleet. Kaikkea kummallista sitä keksitäänkin, ja harjoittelemalla noista tekniikoista varmasti olisi kovastikin hyötyä.

Heti seminaarin alussa vetäjät korostivat, että liikuntajuttuja ja tahdittamista kannattaa tehdä sen mukaan, miltä itsestä tuntuu. Syötävää oli koko ajan tarjolla (raparperi-inkiväärihillo oli ihanaa pipareiden päällä, vaikka yleensä en pidä hilloista) ja halutessaan olisi voinut jättää vaikka jonkin kirjoitustehtävän väliin ja käydä salin puolella nukkumassa oman jumppamaton päällä. Ruuan jälkeen vahingossa nukahdinkin sinne oman vilttini alle, kun odottelimme seuraavan liikuntaharjoitteen alkavan. Havahduin siinä vaiheessa, kun muut nousivat seisaalleen, ei hajuakaan, kuinka pitkät venyttelyt menetin siitä välistä. Kelloja tilassa ei ollut kuin yksi, ja sekin ihan väärässä ajassa.

Vanha talo toi omaa tunnelmaansa mukaan sinne kovasti. Samassa talossa olen joskus ihan kirppuna ollut tuttavien häissä ja ala-asteella kuoron esiintymisissä, piha on lapsuudesta joka kiveä myöten tuttu, asuimme ihan vieressä, kun olin alle kouluikäinen. Vähän tahtoi olla kylmä, viltti oli ympärilläni koko ajan, ja tuulen humina kattorakenteissa oli ainakin minusta jotenkin ihana ääni. Eilen vielä satoi luntakin suurimman osan päivästä, kaikki tosin suli pois, oli mukava katsella sitä ikkunasta ja hörppiä teetä.