Eilen tuli koettua tämmöinenkin mielenkiintoinen ilmiö, rapujuhlat ilman rapuja. Työkaveri soitteli iltapäivällä ja kyseli iltatekemisiään, oli kuulemma järjestämässä rapujuhlia. Olin vähän epäluuloinen, aikataulu oli niin nopea ja joskus, kun sukulaiskylässä olen ollut pakotettu syömään kyseisiä otuksia, koin mielettömiä tunnonvaivoja enkä edes saanut mahaani täyteen moisista öttiäisistä, joissa kussakin on ruokaa vain pikkuhiven. Kun A totesi, ettei rapujuhlaan tällä kertaa kuulu kuitenkaan rapuja, lupasin ilman muuta tulla käväisemään. Juomat piti tuoda itse mukanaan, syömistä A lupasi järjestää paikalle reilumman kautta ihan itse.

Vaikkei meitä loppujen lopuksi montaa ollutkaan paikalla, ilta oli erittäin onnistunut. Oli kiva istua ja rupatella hyvässä seurassa, syödä vähän makkaraa ja maistella dippausjuttuja. Yhtään riidanhaastajaa paikalle ei osunut, suurimman tähden roolin sai ilman muuta tuore koiranpentu Ani, joka oli ehkä maailman suloisimmasta päästä. Siitäkin huolimatta, että mokoma tikkasi muutaman reiän suosikkihameeseeni, kun koetti päästä perille, mikä ihmeen vaate se semmoinen oli. Mokoma pikkukirppu kiersi melkein koko illan sylistä toiseen, ilmeisesti muiden housut olivat tuttuja ja turvallisia, mutta minun helmani kanssa piti innostua leikkimään... Noh, niin pieni saa paljon anteeksi. Kaksi viikkoa vasta oli reppana ollutkaan koko talossa, niin tuore tapaus.

Oli muuten hauska katsoa, miten pentu ja yhden työkaverin likimain 6-vuotias pikkupoika tekivät tuttavuutta. Ensin haisteltiin käsiä, sitten katseltiin vähän kauempaa, poika kääntää pään liki ylösalaisin ja tuo omaa nenää pikkuhiljaa lähemmä kohti koiran nenää... Varsinaisia veikistelijöitä molemmat, en varmaan ollut ainoa, joka katseli tilannetta aika suurella hellyydellä. Pikkuisista tulikin hyviä kavereita illan mittaan, O:n syliin Ani loppuillasta nukahtikin siliteltäväksi. Ja miten pojan silmät osasivatkaan loistaa, kun sai pennun ihan syliin asti...

Männäviikosta sanottakoon sen verran, että vasen kyynerpääni yritti sanoa työsopimuksensa irti, ja sen takia olen ollut netissä tosi hiljaa joka suunnalta. Kirjoittaminen sattui, yhtään käden käyttäminen sattui, jopa koukistaminen ja ojentaminen. Olen siis yrittänyt lepuuttaa sitä parhaani mukaan, blogiparkakin joutunut kärsimään siitä hyvästä. Nyt taas uuteen nousuun, kunhan ei ala vihoittelemaan.

Löysin muuten tänäaamuna loistavan horoskoopin itsestäni. Helmessä Härän kuvaus on lähes sanasta sanaan minusta, puusepän vaihtaisin näihin tekstiilikäsitöihin, mutta muuten menee liiankin lähelle. Aina joskus noita helmiä löytyy, vaikka kuinka tietäisi, että ne ovat pelkkää huuhaata ja suuria yleistyksiä.