Niin se loma katoaa, kumma kun neljä peräkkäistä vapaapäivää kuluu nopeasti. Nyt olen jo ollut pari päivää taas töissäkin. Sinänsä kyllä hyvin huomaa, että vapaapäivillä oli vaikutusta. Työinto on taas ihan toista luokkaa kuin ennen lomaa, ja se miellyttävän keskittymisen virta on helpompi saavuttaa, kun koko ajan ei väsytä niin tautisesti.

Uusi vuosi meni ihan mukavasti, aattona meillä oli yksi kaveri kylässä, se kenet edellisessä kirjoituksissani kerroinkin kutsuvani, ja sitten istuttiin kolmisin puhumassa pehmoisia puolille öin asti meillä. Ei se mies loppujen lopuksi tehnyt elettäkään edes lähteäkseen poikien iltaa viettämään. Taisi vain kiusia ihan nähdäkseen miten reagoin. Tai sitten me vain oikeasti oltiin mukavampaa seuraa.

KEskiyöllä käytiin katsomassa kaupungin ilotulitus, tai se vähä, mitä siitä keskustaan kattojen ylitse näkyi. Sen jälkeen baariin, ja kahden maissa kotiin nukkumaan. Minä ja Kulta oltiin molemmat enemmän kuin riittävässä humalassa, seuralaistarkkailija ei niinkään. Onneksi silti kaikilla oli ihan hauskaa.

Innostuttiin analysoimaan parisuhdettammekin oikein urakalla, ja sitä kautta tein yhden melkein uuden vuoden lupaukseksi katsottavan päätöksen: piruuttanikin seuraavalla kerralla kun suututtaa, heitän miehen kengät parvekkeelta alas. Jos kerran marttyyriys ja hiljainen mökötys (minun taktiikkani) tai nalkutus ja huuto (miehen äidin taktiikka) eivät toimi, mitä muuta jää jäljelle kuin suora toiminta? Jos ei muuta, ainakin tuon pitäisi mennä täydellisestä yllätysvedosta.

Inhottava tuo mies kyllä osaa olla välillä. Kuulemma kun näkee, että menen hiljaiseksi ja joku painaa, ei edes tee mieli tulla selvittämään, mikä on vialla. Toteaa vain mielessään, että mököttäköön, ja tahallaan käyttäytyy kuin ei huomaisi yhtään...