Harvinaisen epänaisellinen olo minulla, tuntuu, ettei minulla nyt varmaan viikkoon pariin ole ollut mitään sanottavaa kenellekään. Ei vain tee mieli puhua, eikä ole asiaakaan. Kullalle yritän silti saada juteltua ainakin jotain, ettei tuo tuntisi itseään hylätyksi, vaikka sitten ihan vain tyhjänpäiväistä jostain tv-ohjelmasta tai töistä edes päivän "päätapahtuma". Onneksi vanhemmat pysyvät tyytyväisinä tekstarilla päivässä, siskonkin tuloon on vielä pari päivää armonaikaa. Ja tänään on ensimmäinen työpäivä niin, ettei virallisesti firman tiloissa pyöri minun lisäkseni ketään. Käytännössä jokunen saattaa tulla siivoamaan pöytäänsä, ja pomo uhkaili, että saattaa tarvita työpaikan nopeampaa nettiä. Saa nähdä sitten...

Toisaalta yksin töissä olo ahdistaa, toisaalta tällä hetkellä on jopa helpotus. Jos en halua nähdä ketään tai puhua kenenkään kanssa, se on helpompi toteuttaa olemalla siellä ihan yksin. Työrauhakin on mukava ajatus, eikä tarvitse kuulla niitä samoja iänikuisia jauhamisia, jotka nyt viime viikkoina ovat tulleet jo korvistakin ulos. Toisaalta taas - ei siellä ole ketään jakamassa vastuutakaan minun kanssani, eikä tuoreita juoruja kahvitauolla. Minä vain yksin. Ja ehdottomasti parempi olla sähläämättä mitään nyt, sillä jos olen yksin, siellä ei kukaan kuule avunhuutojakaan. Olen neljännessä kerroksessa, lähimmät muut ihmiset ovat kolmannessa, ja joka kerroksen sulkevat tiukasti lukossa olevat palo-ovet. Minä en pääse muihin kerroksiin sisään, ja ainoastaan siivooja pääsee meille. Eli satutan itseni miten pahasti tahansa, minun on itse kyettävä raahaamaan itseni katutasoon ja ulos odottamaan apua, palokuntakaan ei pääse fiksusti sisään. Jipii. Ja kuinka vainoharhaista on miettiä tätä etukäteen?

En myöskään tiedä, kuka on esimieheni tällä hetkellä, kenelle raportoin mahdollisia poissaoloja, kuka auttaa jos joudun pulaan... Hyvä aavistus minulla on, mutta tuo nimenomainen miespuolinen henkilö tuskin on tajunnut, että joutuu minutkin nyt ottamaan niskoilleen, tai tietää, kuka olen. Nimen tuntee kyllä, muttei täällä käydessään ikinä tervehdi tai kiinnitä mitään huomiota, korkeintaan mulkaisee pahasti jos katsoo minun olevan väärässä paikassa väärään aikaan. Ei ole missään tapauksessa minun suosikki-ihmisiäni... Nykyinen pomo sentään on yksi maailman mukavimmista ihmisistä, jota ihmisenä todella kovasti arvostan.