Tänään on taas ollut aamusta asti niitä päiviä, kun se ilman vauvanyrittämistäkään oleminen ottaa niin hirveästi päähän. Kamala henkinen taistelu itsensä kanssa siitä että sai nieltyä e-pillerin ja jatkuvasti ajatuksia siitä, mitä elämä olisi, jos täällä olisi pieni tai jos maha jo kasvaisi. Toivotonta. Ja niin kamalan kipeää tekevää.

Tuntuu vain, että koko muu ympäröivä maailma saa vauvoja paitsi minä. Linnan juhlissa on upeita mahoja enemmän tai vähemmän upeissa puvuissa, tv-sarjassa yhdellä keskeisistä hahmoista on valtava vatsa, työkavereilla on pieniä kotona ja tututkin ovat saaneet lähiaikoina useampiakin. Minulla ei ole kuin mies, joka näyttää ensin tilitystä kuunnellessaan lievästi huvittuneelta ja sitten lopettaa silityksenkin. Perhana.

Tuo e-pilleritaistelu on kyllä kanssa aivan oma lukunsa. Toisaalta niiden syöminen tekee elämän helpoksi. Ei tarvitse toivoa, kun tietää, että periaatteessa toivominen olisi tilastollisesti lähes täysin turhaa. Minulla ei ole arpaonnea olla siinä vajaassa prosentissa naisia, jotka raskautuvat pillereistä huolimatta. Kuukautiset pyörivät säännöllisesti ja kellontarkasti, on helppo varautua niiden tuloon ja siirtääkin tiukan paikan tullen, mielialatkin pysyvät yleensä kohdallaan lukuunottamatta paria pms-päivää (jotka nekin ovat lähes kellontarkkoja).

Jos taas jättäisi pillerit pois... Tutustuisin omaan kehooni ja sen toimintaan nyt, kun olen aikuinen. Murkusta asti pillereitä syöneenä en oikein ole varma, miten pitkä olisi luonnollinen kierto tai mitä mielialat olisivat ilman aikuistumishormonien vaikutusta. Rintasyöpä- ja veritulppariski pienenisivät, saisin myös ehkä apua tiettyihin pää- ja vatsakipuihin. Vauva voisi minun puolestani tulla, mies saisi ehkäistä sen mitä jaksaisi. Pelottavaa siinä on juuri se, että jos kierto lähtisi heittämään alussa vaikka omia teitään, elämän nykyinen helppous häviäisi. Ja taatusti potisin huonoa omatuntoa heti, jos mies joskus tulisi paljaalla sisäpuolelle. Painostaa nyt toista tekemään jotain, mitä toinen ei välttämättä halua. Tavallaan ottaisi toiselta sellaisen herkun pois, johon tämä on jo tottunut.

Parasta olisi, kun mies vain sanoisi haluavansa vauvan minun kanssani. Sitä haluamista saa vain odottaa ihan liian kauan. Mikseivät nuo halut voi olla jollain pillerillä saatavissa tai poistettavissa? Sekin kävisi minulle, vauvahalut kokonaan pois minulta vielä vaikka viideksi vuodeksi. Helpottaisi elämää kauheasti. Sen jälkeen taloudellinen tilanne voisi olla turvatumpi, oltaisiin nähty elämää enemmän ja mieskin ehkä jo haluaisi...

Vaan mitäpä tämä tänne purnaaminen hyödyttää ainakaan?