Ja taas mennään sinne neulebloggaamisen puolelle, ainakin aluksi. Päätin osallistua mukaan Langaton lokakuu -yritykseen, kävi miten kävi. Voi kyllä hyvin olla, että sorruttua tulee, mutta se on sen ajan murhe. Yksi lankapaketti on kyllä odottamassa lähetystään, mutta ostopäätös on tosiaan tehty jo reilusti syyskuun puolella. Vähän alpakkalankoja (ja silkkivillaa muistaakseni), että pääsen testailemaan. Kullallekin sain jo tunnustettua, että lankoja on tulossa. BB:llä perusteltua Kulta vain nauroi, joku muu tapa olisi ehkä voinut aiheuttaa vähän päänpudistelua.

Päätös olla aloittamatta uutta neuletyötä ennen kuin ne uudet langat tulevat pitää edelleen. Tiukkaa on tehnyt, mutta olen onnistunut. Nyt tosin näyttää vähän pahalta, semmoinen pieni pöytäliina, jota olen tehnyt, uhkaavasti lähestyy loppuaan. Tulisi ne langat jo äkkiä!

Eilen minulta lohkesi poskihampaasta pala pois. Säikähdin kamalasti heti, ja vielä pahemmin kun tajusin, että hammaslääkäriin on pakko mennä. Suoranaisen kauhun puolelle siirryttiin tänä aamuna, kun terveyskeskusjonon osoittauduttua toivottomaksi sain ajan yksityiselle vielä samana päivänä. Nyt se hammas on korjattu, varmaan entistä ehompikin, kun paikkaili reikää siinä sivussa. Mutta miten voi niin kiltin ja rauhallisen näköinen mies muuttua niin pelottavaksi, kun tulee se kohta lääkärikäyntiä, kun on istuttava siihen tuoliin ja avattava suu? Ja miksi kaikki hammaslääkärimiehet ovat niin samanlaisia, mutta naiset vaihtelevat yhtä paljon kuin mitkä tahansa muutkin naiset? Ja ovatko hammaslääkärien sormityöskentelytaidot K18-touhuissa samaa luokkaa kuin suussa, yhtä herkät ja taitavat sormenpäät?