Oma rakas kummitätöseni käväisi tänään tässä kaupungissa esittelemässä talvitakkiaan ja juttelemassa kuulumisia. Kummitus ja äiti tulivat aamupäivästä junalla yhdessä äidin kotikaupungista, ja minä olin sitten asemalla vastassa. Oli tosi kiva tavata piiitkästä aikaa, edellisen kerran olen Kummituksen nähnyt kolme tai neljä vuotta sitten. Niin kauan siitä kuitenkin on, että Kulta oli minulle vielä tuore juttu, enkä kokenut esittelyä tarpeelliseksi. Nyt nimenomaan halusin näyttää Kullan ja meidän kodin hänelle, on jo kyllä korkea aika.

Kävimme shoppailemassa äidille uudet Goretex-nilkkurit, ja sen jälkeen paikallisessa kiinalaisravintolassa syömässä. Sen jälkeen pyörähdimme vielä täällä kotona ja harhailimme tunnin verran kaupungilla. Suut kävivät kyllä koko ajan, vaikka mailejakin on kiva lähettää, ei se ikinä vastaa silti oikeasti näkemistä ja nenäkkäin puhumista. Mailissa kertoo isompia juttuja, nenäkkäin voi kertoa pienempiä ja turhempia ja kerrata tuttujenkin kuulumiset siinä sivussa. Tämä oli kuitenkin oikein terapeuttista varmasti kaikille.

Jos olen mitään käsittänyt, Kummitus on joskus osallistunut minun odottamiseeni melkein yhtä innokkaasti kuin äiti ja isikin. Äidin kanssa asuivatkin vielä osan viikkoa edelleen yhdessä äidin opintojen takia, osan viikkoa äiti oli kiltisti nykyisessä kaupungissaan isin kanssa. Kun olin pieni, näin Kummitusta paljon enemmänkin, nykyään yhteydenpito on lähinnä mailien varassa. Kuitenkin Kummitus on taatusti paras kummitäti, jonka olisin voinut saada. Aina tosi kiinnostunut minusta ja minun elämästäni, ja luonteet ja mielenkiinnon kohteetkin osuvat kivasti yhteen. Varmaan nuo yhteiset kiinnostuksen kohteet ovatkin juuri tuoneet tuon luontevan jatkuvan yhteydenpidon, jos mitään yhteistä ei olisi, olisi aika teennäistä jatkuvasti edes jotain viestitellä.