Äkkiä se viikonloppu taas meni. Eilen käytiin työkavereiden kanssa illalla laulamassa karaokea ja terassilla, oli oikein mukavaa. Sääli vain, että mentiin paikalle vasta niin myöhään, että 1 kappale/esittäjä -sääntö oli jo voimassa. Olisi ollut kiva laulaa enemmänkin, ääni kulki ja kuulosti ainakin omaan korvaani hyvältä. Uskaltauduin kokeilemaan jotain uuttakin, My Waytä olen tähän asti uskaltanut laulaa vain yksin kotona ja ysiluokalla musiikkitunneilla kitarakammon takia. Nyt se soi, tosin vähän epäilen, että oktaavia liian korkealta. Noh, tulipahan näytettyä ainakin, mitä monen vuoden laulutunnit saavat aikaan. Paljon ylemmäkin olisi ollut varaa, nyt pääsi nautiskelemaan. Kerrankin olen todella tyytyväinen julkiseen laulamiseeni!

Yksi tyttö jäi mieleen eilen sellaisena, että selvästi kannattaisi kaveerata muutenkin nyt kesän mittaan kovasti, vaikka hänet lomautettaisiinkin ja minua ei. Juttu luistaa ja on mukavaa, ja tästä P:stä saisi vielä karaokekaverinkin varmasti toisellakin kertaa. Tosi mukava tyttö, ja laulaa hyvin hänkin, tosin aivan erityyppistä musiikkia kuin minä.

Hyvin kyllä huomaa, että tuollainen iltameno vie yllättävän paljon aikaa. Poissa kotoa olin klo 19-24 pyöreästi, mutta sitä ennenhän jo muutaman tunnin ajatukset olivat menemisessä, ja tämä päivä on sitten vähän ollut toipumistunnelmissa. Äsken tuossa tiskasin taas kertyneitä astioita pois, ja taisi tulla siinä vedettyä se My Way pariinkin kertaan, ja vaikka mitä muutakin. Kultaa huvittaa tapani laulaa aina tiskipöydän ääressä, mutta se nyt vain kuuluu siihen juttuun. Aika menee nopeammin ja ilmeisesti happitasapaino pysyy kohdallaan, kun normaalisti pitkään seisomiseen liittyvä paha olo jää pois, kun itsekseni hyräilen siinä jotain samalla. Kunnon harjoittelusta se ei ihan mene, kun kumarassa ei voi kovin korkealta nykiä ja varmaan rappukäytäväkin kuulisi, jos volyymi olisi oikean laulamisen tasolla.

Lomautus oli kyllä ehdottomasti eilen illan puheenaihe, ei siitä pääse nyt mihinkään tuossa porukassa. Joko siitä puhutaan, tai sitten korostetun selkeästi puhutaan jostain ihan muusta. On se vain niin käsittämätön ajatus, että meiltä voisi kaikki myyjät, tiimarit ja yksikönpäällikön niin vain ohittaa. Minun kohtalonihan on ilmeisesti vähän erillinen, kun toimistohommat juuri ehdittiin keskittää meidän yksikköön.

Se muuten pitää vielä sanoa, että öiseen paleluunkin löytyi apu. Illalla laitan yöpaidan päälle, ja nappaan Kullankin peiton omaan käyttööni siksi aikaa, että ehdin nukahtaa. Tullessaan Kulta sen kyllä aina kaappaa, mutta se ei enää siinä vaiheessa niin häiritse. Sitten myöhemmin, jos herään vielä kylmään, työnnän jalat varatyynyni tyynyliinan suojiin. Yöpaitaan yhdistettynä se viimeistään riittää, yöpaitakin pelastaa jo paljon. Ja paitulista on helppo erotakin, jos jostain syystä sattuu tulemaan lämmin tai vaateahdistus.