Katselin äsken televisiosta Oopperan kummitusta, ja nyt on taas sellainen omanlaisensa olo päällä sen jälkeen. Aivan kertakaikkisen loistavaa musiikkia (Kulta ei missään tapauksessa ollut väärässä ostaessaan minulle sound trackin syntymäpäivälahjaksi) ja kiehtova tarina mieltäkiinnittävissä kulisseissa. Vajosin ihan siihen maailmaan, vaikkei tuo nyt juonellisesti niin kovin kummallinen ollutkaan. Itse asiassa en ollut ikinä aiemmin tarinaa kuullut, ja pelkän musiikkinakuunnellun levyn perusteella olisin odottanut aikalailla toisenlaisia juonenkäänteitä. Noh, hyvä se oli näinkin, tosin pidin siitä omasta versiostani enemmän, missä muusikkoprinssi saisi lopussa sen ihanan tytön.

Ei sitä kyllä mitenkään voi olla kuin kateellinen noista laulunlahjoista, joita tuossakin elokuvassa esitettiin. Ehkä juuri se, ettei se musiikki olisi kovalla harjoittelulla kaukana minunkaan äänimaailmastani, tekee siitä niin nautinnollista. Ooppera on sitten jo oopperaa, hienoa mutta vaatii niin syvällisen tutustuminen. Muutamaa aariaa olen laulanut kautta aikain, niistä ehkä yhdessä sisältö syttyi heti, vaikka ne kaikki ovatkin omalla laillaan olleet ah niin upean tuntuisia laulaa. Vanha laulunopettajani määritteli sen joskus aika hyvin, aarian ajaksi kaikki tapahtuminen pysähtyy, se on sen yhden hetken koko tunnemäärä, mitä siihen saa vuodattaa. Niin totta. Ja yksi syy siihen, miksi nimenomaan haluan laulaa klassista musiikkia, oopperaa, musikaalijuttuja. Niissä se pysähtyminen vielä toimii ja sävelillä herkuttelu, ei noita kevyitä poppisbiisejä voi samalla tavoin nautiskella läpi, vaikka kuinka yrittäisi. Aika montakin huvittunutta ilmettä olen kautta aikojen nähnyt, kun olen väittänyt, että yksinlaulu on parasta, mitä vaatteet päällä ihminen voi tehdä. Vaatteita ilman arvojärjestystä joutuu jo vähän miettimään, mutta laulu on ehkä sosiaalisesti hyväksytympää silloinkin...

Oma lauluharrastus on kyllä kesän aikana ollut ihan retuperällä. Ehkä nyt jo ensi viikko ja loman alku saisi uuden innostuksen käytiin. Vaikeaahan siinä on vain se aloittaminen (ja äänenmuodostus, lihasten hallinta, oikeat mielikuvat, soinnin tarkkailu yksin, lämmittely ilman pianoa kotona, oikea tunnetila kappaleeseen, sävelpuhtaus... ), vauhtiin päästyä sitä sitten aina kyllä löytää hyvän harjoitusrytmin ja ehkä se sointikin sieltä vielä tulee.

Päivän nolo tunnustus: kesän aikana kunnon lauluäänet, jotka ovat tulleet ulos suustani, ovat sitä yhtä karaokekeikkaa lukuunottamatta tulleet kaikki töissä. Tiedän äänieristyksen hyväksi, joten aamut ennen muiden tuloa paikalle ovat hyviä kohtia kokeilla "ihan vähän", miten irtoaisi. Puhumattakaan nyt, kun hengailen siellä yksinäni kaiket päivät. Seinät saavat kuulla Pai, pai, paitaressuja, saksalaisia liedejä, kansanlauluja ja vaikka mitä aina teeveden kiehuessa tai käytävää pitkin kävellessä. Kerran viime kesänä yksi tyttö sai minut kiinni laulamasta, joskus olen miettinyt sitäkin, mitä alakertaan asti oikeasti mahtaa kuulua ulvaisuistani...