Sain tänään työkaverilta joululahjaksi päättömän enkelin ja jouluteetä. Tarkoitus varmasti oli hyvä, antaa minulle kaunis pieni enkeli joulukuuseen ripustettavaksi, vaan... Nyt lähinnä mietin, itkisinkö vai nauraisinko sen kanssa. Varmaan kuitenkin liimaan sen kasaan, kunhan löydän jostain liimaa.

Jotenkin tämä vain tuntuu niin perustyypilliseltä asialta, mitä minulle sattuu. Vaihtoehtojahan on tasan kaksi: a. työkaveri uhkailee murhaavansa minut. Tähän en usko, niin lämpimän halauksen sain lahjan annon yhteydessä ja ihminen on muutenkin todella sydämellinen. Vaihtoehto b. minun kanssani vain ei mikään toimi niin kuin pitäisi. Tähän jopa uskonkin. Eikai edes pieni enkeli voi olla sitä mitä pitäisi, jos se joutuu minun luokseni?

Yleensä kaikki mitä minä oikein odotan, muuttuu jotenkin pettymystä herättäväksi. Puhelimesta löytyy vähemmän ihania ominaisuuksia, unelmien asunnon sähkötyöt osoittautuvat aataminaikaisiksi (tai vähintään toisesta maailmansodasta perityiksi), varmaan jos joskus saan vauvan, se huutaa koliikkiaan ensimmäisen puoli vuotta. Tai on vammainen tai ei vain tykkää minusta yhtään ikinä. Toisaalta opiskelupaikkapettymys muuttui aikaa myöten vakituiseksi työksi ja ihanaksi Kullaksi, kun en päässytkään haluamaani yliopistokaupunkiin. Ei niin pahaa, etteikö jotain hyvääkin.

Viime viikonloppu oli ensimmäinen vähään aikaan, kun oikeasti pystyin ja ehdin rentoutumaan ihan kotona. Eron huomaa selvästi, olo on tänään töiden jälkeenkin ihan erilainen. Tokian tähän aikaan illasta jo väsyttää, mutta sellainen kuolemaalähentelevä uupumus puuttuu.

Yksi vähän huolestuttava fakta osui tänään silmiini: krooninen yliuupumus voi oireilla jatkuvasti iltaisin nousevalla lämmöllä. Jo aika pitkään aina kun olen viitsinyt mitata, ruumiinlämpöni on ollut iltaisin 37 tai karvan verran yli. Sen verran, ettei olo ole huippu, mutta kuitenkin niin vähän, etten viitsi edes ajatella sairaslomaa. Vähän tuokin kuitenkin pysäyttää, entäs jos olen etsimässä itselleni burn outia aika suoraa reittiä? Kuitenkin olen töissä ollut vasta vajaan vuoden valmistumisen jälkeen, ja siinä välissä oli jonkinlainen hengähdystauko työttömänäkin.

Herranjumala. Tajusinpa juuri, että olen ollut valmis tradenomi tänään jo vuoden ja kaksi päivää. Miten aika voi kulua näin nopeasti? Vastahan minä leivoin valmistujaisiini...